Studiotecin toimitusjohtaja vaihtuu 1.1.2018, kun yritys nimittää aikaisemmin varatoimitusjohtajana toimineen John-Axel Stråhlmanin yrityksen toimitusjohtajaksi.
Samalla yrityksen perustaja sekä aikaisempi toimitusjohtaja Peter Stråhlman keskittyy jatkossa hallituksen puheenjohtajana, yrityksen kehittämiseen taustavaikuttajan roolissa.
Tapahtuma- livetuotanto- ja kiertueammattilaiset viettivät työyhteisönsä yhteisiä ja virallisia pikkujoulujuhlia varsinaisen pikkujoulukauden ulkopuolella sekä palkitsivat tilaisuuden yhteydessä vuoden 2017 aikana ansioituneita tahoja.
Ohjeessa käsitellään kuulovammaisille tarkoitettuja äänensiirtojärjestelmiä, erityisesti induktiosilmukkaa, ja annetaan ohjeita äänensiirtojärjestelmän valintaan ja suunnitteluun.
Osana tulevaa AVITA AudioVisual Expo 2017 -messutapahtumaan liittyvää tiedottamista järjestömme julkaisee muutamia toimialaamme, ajankohtaisiin huomioihin sekä AV:awards -palkintoihin liittyviä tiedotteita!
Ensimmäinen tiedote käsittelee proAV-markkinoiden kokoluokkaa, AVITA ry:n 30-vuoden ikää sekä toimialamme muutoksia. Tiedotteessa, yksi toimialamme pioneereista, Studiotec Oy:n toimitusjohtaja Peter Stråhlman avaa samalla ajatuksiaan toimialamme muutoksesta.
AVITA ry:n jäseneksi voivat päästä tahot/organisaatiot sekä henkilöt, jotka toimivat AV-alalla.
Lue jäsenyydestä ja liityTilaamalla AV-alan yleisen uutiskirjeen varmistat ajankohtaisien tietojen saatavuuden!
Tilaa uutiskirje