Alkuperäinen tiedote on julkaistu osana AV-messuihin liittyvää tiedottamista 15.9.2017

 

AVITA logo+liikennemerkki

 

AV-ala jo 600 miljoonan euron bisnes Suomessa – alan kattojärjestö täyttää 30 vuotta

Audiovisuaalinen ala on noussut muutamassa vuosikymmenessä mittavaksi liiketoiminnaksi maassamme. AV-ala työllistää nykyisin satoja ihmisiä, ja sen vuotuinen liikevaihto on jo noin 600 miljoonaa euroa. Tekniikan, palveluiden sekä alan asiantuntijoiden kattojärjestö, Avita ry, täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Samassa ajassa ala on tehnyt jättimäisen harppauksen piirtoheittimistä ja videonauhureista monipuolisiin digitaalisiin ratkaisuihin ja yhä pienempiin laitteisiin.

AV-ala viettää vuosijuhlaansa syyskuun lopulla Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä AVITA AudioVisual Expo -messuilla. Kyseessä on Pohjois-Euroopan suurin audiovisuaalisen alan ammattitapahtuma. Samassa yhteydessä jaetaan myös alan ensimmäiset tunnustus- ja elämäntyöpalkinnot tiistaina 26. syyskuuta.

– Audiovisuaaliset toiminnot ovat tehneet viimeksi kuluneiden vuosien aikana jättiharppauksen eteenpäin. Suomi on ollut kehityksen kärjessä niin laitevalmistajana kuin uusimpien teknologioiden hyödyntäjänä, kertoo Studiotec Oy:n toimitusjohtaja Peter Stråhlman, joka perusti yrityksensä jo vuonna 1980. – Digitaalisuus ja mobiilisuus ovat luoneet AV-alalle huikeita uusia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia. Ajatellaanpa vaikka suurkuvanäyttöjen tai yhä edistyksellisempien ääni- ja kuvatallentimien kehitystä, Stråhlman jatkaa.

– Toimialamme oli pitkään lähinnä AV-laitteiden maahantuontia, laitekauppaa ja urakointia. Viime vuosina ala on kuitenkin suuntautunut erittäin voimakkaasti kokonaisvaltaisen palveluliiketoiminnan suuntaan, toteaa Avitan toiminnanjohtaja Timo Tuominen.

Merkittävän lisäyksen toimialan liiketoimintaan ovatkin tuoneet viime aikoina erilaiset laaja-alaiset digitaaliset ratkaisut, ohjelmisto- sekä tuotekehitys, huolto- ja ylläpitotoiminta sekä AV-tekniikan integroituminen osaksi muita sähköisen talotekniikan ratkaisuja.

– Samaan aikaan koko tapahtuma-ala on jatkanut vahvaa kasvuaan, mikä on lisännyt myös sen alan liiketoimijoiden halua järjestäytyä ja tulla mukaan yhteistoimintaan, Timo Tuominen kertoo.

Avita ry: www.avita.fi
Avita Audiovisual Expo: www.audiovisualhelsinki.fi


Lisätiedot medioille:

Timo Tuominen, Avitan toiminnanjohtaja
puh. 050 315 2204 / timo.tuominen@avita.fi

******

Avita – Audiovisuaalinen toimiala ry
on valtakunnallinen toimialaliitto yrityksille, organisaatioille ja henkilöille, jotka suunnittelevat, valmistavat, maahantuovat, myyvät ja asentavat laitteita sekä järjestelmiä audiovisuaaliseen ammattikäyttöön tai tuottavat palveluita ja koulutusta tekniikan sekä tapahtumatuotannon alueella.

Lataa varsinainen tiedote liitetiedostona:
www.avita.org/avita_tiedote_15092017