Avita ry:n hallitus ottaa osaa Avitan sekä koko toimialan puolesta. Audico Systems Oy:n toimitusjohtaja Ari ”Ade” Manninen kuoli 9. toukokuuta 2021 sairauden uuvuttamana Helsingissä 54-vuotiaana.

 

Manninen valmistui ylioppilaaksi 1986 Sibelius-lukiosta, minkä jälkeen hän opiskeli Helsingin teknillisessä oppilaitoksessa (HTOL). Manninen valmistui sähkövoimatekniikan insinööriksi vuonna 1992.

Mannisen työura alkoi Kitarapajassa ja sittemmin legendaarisessa MS Audiotronissa Helsingin Ruskeasuolla. Manninen oli käynyt peruskoulussa musiikkiluokkaa ja oli pätevä kitaristi, mistä oli hyötyä musiikkiliikkeen työssä. Mannisella oli myös erityinen kiinnostus musiikkialan nopeasti kehittyvään äänentoisto- ja studiotekniikkaa kohtaan. Melko pian Manninen siirtyi silloiseen Landolan omistamaan, niin ikään bändilaitteiden myyntiin keskittyneeseen LA-Musiciin Helsingissä.

Ari Manninen antoi merkittävän, henkilökohtaisen ja luovan panoksen AV- ja musiikkialoille. Liki kolmikymmenvuotisen uran aikana Manninen työskenteli muun muassa Hedcomilla, Studiotecillä, Bright Installationilla ja Audico Systemsillä.

Vuonna 1996 Manninen aloitti AV- ja broadcast-laitteita maahantuovan Oy Hedcom Ab:n ammattiäänitekniikan osaston projekti-insinöörinä. Siellä hän työskenteli lähes 18 vuotta. Näin kertoo silloisen Hedcomin toimitusjohtaja, Jarmo Roivas”Ari, tuttavallisemmin Ade, kuten ystävät ja alan tutut häntä kutsuivat, oli monilahjakas ja hänelle tärkeille asioille täysin omistautuva. Hedcomin alkutaipaleella, 90-luvun puolivälissä, etsimme nuorta vahvistusta ammattiäänitekniikan osastollemme ja konkaritiimimme ehdotti nopeasti Adea. Rekrytointi Hedcomille oli varsin onnistunut. Ade oli korrekti ja helposti lähestyttävä, ulospäin ehkä turhankin vaatimaton, mutta samalla erittäin määrätietoinen. Töissä hän oli tärkeä osa tiimiä, omatoiminen ja kelloa katsomatta paneutui projekteihin syvällisesti, ottaen poikkeuksetta oman osuutensa haltuun. Hän sai nopeasti työyhteisöltä, asiakkailta ja alan kollegoilta laajaa ja ansaittua arvostusta. Lukuisat teatterit, konserttisalit ja äänentoiston palveluyritykset ympäri Suomea saivat hänen toimestaan laadukkaat, teknisesti edistykselliset ja tarkoituksenmukaiset äänijärjestelmät”.

Hedcomilta Manninen siirtyi Studiotec Oy:lle vuonna 2014. Hän aloitti Pro Audio -osaston osastopäällikkönä ja ylentyi pian Studiotecin myyntijohtajaksi. Peter Stråhlman, Studiotecin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja, kuvailee Mannista seuraavasti: ”Ari oli todella tunnollinen ja vastuunsa kantava kaveri, joka mielellään auttoi kollegoitaan. Varsinaisena työmyyränä oli hän usein viimeisenä sammuttamassa toimiston valot. Hänen kanssaan oli helppo jutella asiasta kuin asiasta. Ari piti aina minkä lupasi ja jos hän oli epävarma jostain, osasi hän kysyä apua. Arin asiantuntemus ja verkostoituneisuus ammattilaisten keskuudessa olivat vahvoja kriteereitä, miksi halusimme Arin Studiotecille”.

Studioteciltä Manninen siirtyi vuonna 2017 Bright-konsernille vetämään konsernin myynti- ja asennusosastoa. Myyjien rekrytoinnissa Mannisen osaaminen ja rooli menivät haettavien tehtävien yläpuolelle ja Manninen palkattiin tittelillä Head of Sales & Installation. Myöhemmin vuonna 2019 osasto erkaantui omaksi, konserniin kuuluvaksi tytäryhtiöksi, Bright Installation Oy:ksi, ja Manninen nimettiin yhtiön toimitusjohtajaksi. Samalla Manninen vastasi konsernin Suomen laitemyynnistä ja maahantuonnista, jota markkinoitiin Intersonic-brändillä. Jarno Uusitalo, Bright Finland Oy:n toimitusjohtaja muistelee Mannista: ”Ade oli äärimmäisen kova osaaja alalla ja todella arvostettu. Hänellä oli kattava kontaktiverkosto kaikkiin alan toimijoihin, niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Ade oli äärimmäisen ahkera sekä periksiantamaton ja jaksoi aina viedä kaikki projektit loppuun kiitettävästi. Hänen kanssaan oli todella kiva tehdä töitä ja hän oli todella pidetty henkilö työyhteisössämme. Ade sai kasvatettua Brightin Installationista todella merkittävän toimijan Suomessa ja sai rekrytoitua huippuosaajatiimin ympärilleen”.

Audico Systems Oy:n toimitusjohtajaksi Manninen siirtyi kesäkuussa 2020 yritysjärjestelyjen myötä. Yritysjärjestelyjä edelsi maaliskuussa 2020 tapahtunut yrityskauppa, jolloin Audico Holding Oy osti mm. Bright Installation Oy:n. Audico-konsernin asennus- ja projektiliiketoimintaa harjoittava Audico Systems yhdistyi Bright Installationin kanssa, muodostaen uuden Audico Systems Oy:n. Fuusion myötä Audicon henkilökunta lähes tuplaantui ja Mannisen työ Audico Systemsin vetäjänä alkoi.

Manniselle audicolaisuus merkitsi paljon. Hän oli hyvin innostunut uudesta tehtävästään ja halusi jatkuvasti kehittää käytäntöjä sekä innovoida uutta tekemistä. Manniselle audicolaisten hyvinvointi ja työyhteisö olivat tärkeässä asemassa asiakkaita ja kumppaneita unohtamatta. Hänet koettiinkin hyvin ihmisläheiseksi johtajaksi, joka etsi kompromisseja mutta osasi myös päättäväisesti edistää asioita ja tehdä päätöksiä.

Audico-konsernin toimitusjohtaja Harri Leiva muistelee Mannista lämmöllä: ”Ade ehti olla audicolainen vain hetken, mutta hän teki suuren työn uuden Audico Systemsin liiketoiminnan kehittämisessä. Hänellä oli pitkän kokemuksensa ansiosta syvä ymmärrys asiakkaiden tarpeista ja suuri halu toteuttaa asiakkaitamme parhaiten palvelevia ratkaisuja. Hän visioi Audico Systemsin asiakkaan luotettavaksi ja pitkäaikaiseksi kumppaniksi. Iskulause ”Your dedicated AV partner” perustui nimenomaan tähän ajatukseen. Ade uskoi kovasti fuusion hyötyihin ja että taloon tulleiden uusien audicolaisten ja vanhojen audicolaisten yhteistyöstä syntyy entistä vahvempi ja ammattitaitoisempi Audico Systems. Ade tulee elämään meidän audicolaisten muistoissa. Toivotan Aden läheisille voimia tähän surulliseen ajanjaksoon”.

Mannisen jo kouluajoista lähtien tuntenut ystävä sekä kollega, Audico Systemsin projektimyyntipäällikkö Antti Murto, muistaa Mannisen Oulunkylän Yhteiskoulusta ystävällisenä ja hymyilevänä poikana, joka soitti jo silloin kitaraa rokkibändeissä. Sibelius-lukio oli Manniselle tärkeää aikaa. Erinomaisena kitaristina Manninen ehti tehdä muun uran ohella myös bändiuraa yhtyeissä kuten Androids, Hevisaurus ja Heat.

Mannisen ja Murron polut kohtasivat taas myöhemmin työelämässä Murron ollessa ensin asiakkaana, sittemmin Mannisen alaisena Studiotecillä ja Bright Installationilla. Fuusion myötä myös Murto siirtyi Audico Systemsille. Esimiehenä ja kollegana Murto kuvailee Mannista näin: ”Ade oli koko uransa ajan erittäin ammattimainen ja iloisen positiivinen audioammattilainen. Hänen kanssaan oli ilo tehdä töitä. Esimiehenä Ade oli tiukka mutta reilu. Toki aamupalavereihin hän ei tainnut kyllä kertaakaan tulla ajallaan ja se hymyilyttää minua edelleen”.

Myös Mannisen entinen kollega Hedcomilla ja alainen Bright Installationilla, nyt Audico Systemsin teknologia- ja ohjelmisto-osaston osastopäällikkö Santtu Sipilä, muistelee Mannista arvostaen: ”Tutustuin Adeen Hedcomilla ja opin tuntemaan hänet siellä audiomyyjänä, jolle oli hyvin tärkeää, että asiakas sai aina hyvät ja itselleen sopivimmat järjestelmät. Ade halusi myös jakaa kaikkea tietoaan ja hänen kanssaan pääsin muun muassa tutustumaan erilaisiin kaiutinjärjestelmiin sekä valmistajiin – ja tämähän oli nuorelle, alalle juuri tulleelle kaverille hieno mahdollisuus oppia uutta ja luoda hyviä kontakteja. Kiitos Aden, pääsin myös myöhemmin tutustumaan suunnittelun ja piirtämisen maailmaan. Arvostin Adea suuresti niin kollegana kuin esimiehenä”.

Salibandy ja jääkiekko olivat Manniselle rakkaita harrastuksia, jotka toimivat vastuullisen työnkuvan vastapainona antaen hänelle uusia ajatuksia. Jääkiekossa Manninen oli erityisen aktiivinen myös poikansa kanssa ja valmensikin mm. EPS-junioreita. Viimeisinä vuosinaan hän usein totesikin, että “opettaminen ja koutsaaminen on ehkä hienointa maailmassa.” Näitä oppeja hän pyrki soveltamaan myös työelämässä.

Ari Manninen jätti Suomen AV-alalle perintönä muiston työlleen omistautuneesta ja henkilöstöstä välittävästä myynnin ammattilaisesta. Tiimityön tärkeys ja hyvien prosessien kehittäminen inhimillisellä mutta tiukan reilulla otteella kuvastivat Mannista niin johtajana kuin työntekijänä. Häntä jäädään syvästi kaipaamaan.

 

Ari Mannisen muistoa kunnioittaen,

 

Jarmo Roivas

Peter Stråhlman

Jarno Uusitalo ja Bright-konsernin koko henkilökunta

Harri Leiva ja Audico-konsernin koko henkilökunta

 

______________________________________________________________________________________

 

Haastattelussa:

Jarmo Roivas, entisen Oy Hedcom Ab:n toimitusjohtaja, Ari Mannisen esimies

Peter Stråhlman, Studiotec Oy:n perustaja, Ari Mannisen esimies

Jarno Uusitalo, Bright Finland Oy:n toimitusjohtaja, Ari Mannisen esimies

Antti Murto, Ari Mannisen alainen ja kollega

Santtu Sipilä, Ari Mannisen alainen ja kollega