AVITA logo+liikennemerkki

AVITA – AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry aloitti torstaina 26.1. nykyisen toimintakauden uuden hallituksen järjestäytymisellä. Joulukuussa vaalikokouksen valitsema hallitus koostuu 8 varsinaisesta jäsenestä ja kahdesta aktiivisesta varajäsenestä.

Uutta hallituksen koostumuksessa on, että suurin osa hallituksen jäsenistä edustaa jäsenyritysten johdon sijasta työntekijöitä.Hallituksen keski-ikä laski roimasti ja myös naiset ovat edustettuina, mitä ei ole koettu yhdistyksen 30 vuotisessa historiassa kuin kerran.
Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Audico Systemsin yhteyspäällikön Kati Pajukallion.
Kati on toiminut AV-alalla kahdeksan vuotta markkinointiviestinnän ja muutoshallinnan tehtävissä.
Kati on koulutukseltaan kulttuurituottaja medianomi ja markkinointimerkonomi. Kati on aikaisemmin toiminut tapahtumatuotannon, projektihallinnan ja viestinnän tehtävissä sekä kulttuuri- että yrityskentällä. Taustansa ansiosta Kati tuo hieman uutta näkökulmaa Avitan toimintaan.

”En lähesty tehtävää AV-alan ammattilaisena vaan tuottajana. Meillä on monta mielenkiintoista projektia jotka meidän pitää viedä yhdessä maaliin. Hallitus on innostunut ja toivon, että saamme yhdessä toiminnanjohtajan kanssa tehostettua toimintaa ja edistettyä Avitan kärkihankkeita. Painopisteinä ovat nyt että tulevat AVITA Audiovisual Expo -messut täyttävät odotukset, koulutustoiminta saadaan käynnistettyä, jäsenviestintä ja tiedotus selkeytettyä sekä Avita entistä avoimemmin palvelemaan jäsenyrityksiä. Toivottavasti saamme sekä uusia että vanhoja jäseniä aikaisempaa paremmin vuorovaikutukseen.”

Hallitus valitsi varapuheenjohtajaksi Paiste Mäenpään ja kaikki työryhmien vetäjät lähtevät suunnittelemaan ja toteuttamaan Avitan aiemmilla kausilla sovittuja kehityshankkeita. Uusi hallitus aloittaa tilanteesta jossa Avita on viime vuodet jatkojalostanut toimintaansa ja keskittynyt järjestön ydintehtävään. Avitan tulee seisoa monella jalalla jotta toiminta on turvattua ja palvelu kehittyy. Entiset hallitusjäsenet lupasivat kaikki tukea uusia jäseniä ja antamaan tietotaitonsa ja kokemuksensa käyttöön.

”Kaikki ajatukset sekä ideat saa ja tulee tuoda minulle tai muille hallituksen jäsenille. Ollaan yhteyksissä!” toivoo Kati.

Lisätietoja asiasta antavat:

Kati Pajukallio, hallituksen puheenjohtaja & messutyöryhmän vetäjä
Yhteyspäällikkö, Audico Systems Oy, 050 579 4989, kati.pajukallio (a) audico.fi

Paiste Mäenpää, hallituksen varapuheenjohtaja & laatutryöryhmän vetäjä
Esitystekniikan suunnittelija, Paiste Productions Oy, 010 504 4331, paiste.maenpaa (a) paistepro.fi

sekä

toiminnanjohtaja Timo Tuominen
AVITA ry, 050 3152204, timo.tuominen@avita.fi

Hallituksen työryhmät ja niiden vetäjät vuonna 2017 ovat:

  • Messutyöryhmä, työryhmän vetäjä Kati Pajukallio
  • Koulutustyöryhmä, työryhmän vetäjä Timo Muurinen
  • Julkaisu- ja tiedotustyöryhmä, työryhmän vetäjä Vesa Laasanen
  • Laatutyöryhmä, työryhmän vetäjä Paiste Mäenpää
  • Jäsenyys ja jäsenpalvelut, työryhmän vetäjä Elisa Lindqvist

Toimintasuunnitelman tavoitteiden toteuttamiseksi hallitus käynnisti uutena työryhmän jäsenyyttä & jäsenpalveluita käsittelevän erillisen työryhmän, jonka vetäjänä toimii Elisa Lindqvist.

AVITA ry:n hallituksen jäsenien yhteystiedot sekä edustaman pöytäkunnan löydät hallituksen jäsenien sivulta.

Kuva: AVITA ry:n hallituksen yhteiskuva vaalikokouksesta 2016